Mut yhtäkkiä tulee sellainen tunto
Että loppunut on Herkuleen mieskunto!
Ei tule pesurista suihku taivainen
Vain olematon liru, eturauhasvaivainen.

Siinä missä muut jumalat melloi ja sekoili
Herkules-Jumala vain sankaritekoili
Herkules, siivosit Augeiaan tallit
Vaan nyt on ponnettomat pesurimme pallit.

Esikuvallesi aukesi Jumalien portti
Sinun päämääräsi on Kivikon Sortti
Täytyy vaivata naapuri-Lainetta
Ei kestänyt painepesurimme painetta

KIITOS HERCULES PAINEPESURI 2010-2012

Minä en sitten koskaan ole väittänyt osaavani kuvankäsittelyä.

Julkaisusarjassa "olisiko pitänyt ja kaduttaako etten ajoissa ruvennut" on vuorossa lumen alle jäänyt muistaakseni parisen kymppiä maksanut risuamppeli (what ever).

Siihen nähden että siinä on ollut about tonni lunta päällä voinen todeta, ettei tuosta tule kalua eikä ainakaan amppelia enää. Aikaahan oli vain ehkä tapaninpäivään poistaa tuo amppeli tuosta, joten ei sitä tässä virka- ja yksityiselämän pyörteessä voi vaatia mitenkään pois ajoissa otettavaksi - ainakaan, jos kulkee ohitse vähintään 2 kertaa päivässä. Ja että se olisi vaatinut kädenojennuksen, tarttumisen (peukalo-etusormiotehan meidät eläimistä erottaa, ellei lasketa koalaa ja opossumia) ja pienen siirtoliikkeen. Mutta ei vaan pysty kykene veny repee. Pitää ostaa uusi.

Tämä muistiin merkittäköön poikaani varten, jos hän joskus levittelee tuhkiani pusikoiden juurelle ja miettii, että miksihän siltä äiteeltä jäi niin säälittävä perintö. Tähän minä sitä rahaa hassaan. Olisko muuten kohtuullisen tragikoomista, jos sitten minun tuhkillani saataisiin vihdoin versoamaan tämäkin puutahra. Hahhahahaa.

Nyt hei vähän ryhtiä. Ei se oo kun lunta - sitä samaa mitä te juotte, mutta eri muodossa. Kukkaa kehiin, saatana. Jaksaa jaksaa jaksaa!

No, mutta koska tuli syksy, tuli ne kanervat. Komeita tulikin! The Lapsi sai valita ne yhdet värilliset ja siksi meillä on keltaisiakin.

Ne näyttää niiltä helvetin rumilta ja vastenmielisiltä mukasöpöiltä trolleilta, joilla Norjassa koetetaan viedä turistilta viimeisektin rahat. Norjalaisia trolleja on kahta sorttia, noita mukasöpöjä inspired-by-kaalimaankakara hippejä tai sitten niitä, joilla on nenänä järjetön slarda. Kjempe-fucking-flott! Mutta purkkiin ne on kiva laittaa.

Muuten on piha paketissa.

Olo on haikea. Ei nyt ehkä ihan pellonvarauslaki-haikea, mutta onhan se ankeaa, kun kesäkausi päätty. Toisaalta, syksyssä on ihania puolia. On niin hikiki, paitsi ettei ole! Kestää taas olla luonnossa, kun pörrinkäiset ei kiusaa. Tänään Sipoonkorvesta tuli mukana aika kasa kansallispuistoakin. Jos muta on sinun juttusi, Sipoonkorpi on paikkasi.

Parasta syksyssä on kuitenkin takkakauden alkaminen.

Voi istua omassa takkahuoneessa, lukea tieteellisiä julkaisuja kuten Oliviaa tai Tulvaa ja nauttia urbaanin metsästysmuiston turvan alla [latteus alkaa] syksyn pimenevistä illoista [/latteus päättyy]. Kuvan hirven-peuran-poron metsästimme Tukholman hip-hip-hipsterialueelta ja otimme mukaamme.

Kohta taas kolataan lunta.

Midas. Se kuningas, joka hokkuspokkustettiin kirouksella, että kaikki mihin hän koski, muuttui kullaksi. Eka Midas oli, että jumantsuikka, nyt meitsi tahkoo rahaa, mutta sitten kun läheisetkin muuttuivat halauksesta kullaksi, homma alkoi arveluttaa. Tuli ns. eiku.

Anti-Midas. Sellainen, jonka kosketuksesta kaikki menee rikki, kuolee tahi muuttuupi paskaksi. Tunnetaan kommenteista "oho, se jäi käteen" ja "eipä taaskaan mennyt niin kuin Rämsöössä" (sisäpiirivitsi).

Loinen eli parasiitti on eliö, joka elää toisen eliön, isäntä-, emäntä- tahi neutrieliön, kudoksissa (sisäloiset), iholla, turkissa, nurkissa, mökkinaapurissa tai läheisyydessä (ulkoloiset) aiheuttaen isäntäeläimelle vahinkoa. Toisin kuin symbioosissa, loisiminen eli parasitoiminen ei yleensä hyödytä isäntää mitenkään. Loisimisessa on tavallista, ettei loinen ole isännälleen kohtalokas, vaikka joskus haittoja voikin ilmetä. Eli loisiminen saattaa hiertää, ärsyttää ja vituttaa, mutta eihän vitutukseen kuole.

Lisäksi tulee muistaa, että ei saa sotkea parasiittia ja Parasiittia, joista jälkimmäinen isolla kirjoitettu oli vauvani työnimi niin kauan kunnes ultrassa kruununkalleudet vilahtivat ja pojalle voitiin antaa oikea nimi. Minun puutarhassani on nimittäin yllättäviä ja toivottuja loisia.

Olen tullut siihen tulokseen, että olen puutarha-asioissa Anti-Midas. Antimidaattinen lähestymistapa voi olla joko passiivista tai aktiivista. Passiivinen on suositeltavampaa, minkä todistan.

Aktiivinen antimidaattinen lähestymistapa on sitä, jota olen tehnyt mm. marketoilleni eli olen koittanut oikeasti pitää niistä huolta. Tuloksena rutikuivia popkorneja, joita ei söisi edes nälkiintyneet hevoset.

Passiivinen antimidaattinen lähestymistapa on sen sijaan alkanut totisesti tuottaa tulosta. Minä olen koko kesän koettanut saada aikaiseksi, että heittäisin ne kuolleeksi näivettämäni puksipuun raadot roskiin. Vaan eipä ole perä raahautunut sinne kolkkaan jättimäisellä ainakin 50 neliömetrin pihallani. Ja katsos mokomaa! Sehän on ruvennut pukkaamaan kukkaa tai loista tai mitä ikinä!

Orvokkini tummasilmä,
kultasydän pieni. ("Jada jada, vaikka tiedät, että vahinkolapsikin voi olla toivottu")
Katsot aina lempeästi,
kun käy luokses tieni. ("Mene ohi, mene ohi, mene ohi, mene nyt jumalauta ohi")

Itse hoidin kukkamaani,
rikkaruohot kitkin. ("As if")
Vettä kannoin iltasella,
rantatietä pitkin. ("Laiska paska letkusta ruiskutti ja sitäkin harvakseltaan")

Noudan tästä äidilleni,
orvokin,tai kaksi. ("No ei meitä enempää olekaan, tsäkämaaleja nämäkin")
Annan kaunokukkaseni
äidin armahaksi. ("Ei raaski, kun sen puutarhassa kerrankin joku kukkii")

Mutta niin vaan meitsin kukkaruukkuun tuli orvokkeja. Ou jea!

Ja sitten toinen passiivisen antimidaattisen lähestymistavan helmi. Ajatuksen "paskat mä tuolta kitken, kun siellä on niin ahdasta" lihaksi tuleminen on toinen tsäkälapsi, VADELMAPUSKA! Siis oikeesti! Mistä toi tonne putkahti!

Ja mikä vielä ihmeellisempää (ja vastaus kysymykseen, että mistä ihmeestä kaltaseni tumpula voi tietää, että se on vadelmapensas):

Eli. Kun en ole jaksanut tehdä mitään, tuloksena on a) orvokkeja kukassa ja b) vadelmapensas. Tulostavoitteissani on saada pihalleni pieni, tarkkarajainen, mutta tuottava hillasuo, mansikoita, ikikukkivia kukkia ja pensasmustikka. Menen sohvalle olemaan tekemättä asialle mitään ja jo tulee nimittäinkin tulosta!

No ei vaineskaan, anopin nuo ovat ja sijaitsevat Turun saaristossa. Minun rodoni jättivät kukkimisen tänsä vuonna väliin. Keskittyivät varren kasvattamiseen. Mutta koska ne ovatkin yliopiston rodoja, joskus on tehtävä sitä tylsää perustutkimusta, että pääsee sitten huippuyksilöt jalostumaan. Vielä minunkin rodoistani tulee SHOK-rodoja eli strategisen huippuosaamisen keskittymiä.

Mutta mustikat, nuo metsiemme urheat laksatiivit. Niitä vaikuttaisi olevan tulossa jonkin verran. Viime vuosi oli ka-tas-tro-faa-li-nen mustikkavuosi. Mutta nyt näyttää vähän paremmalta.

Jos ei tule halla-katovuodet-heinäsirkat-tsunami-maailmanloppu-iskiasta, veikkaan, että tänä kesänä pääsen purkittamaan superruokaa. Hyvä resepti on ottaa jakkara mallia lypsyjakkara tai saunajakkara, hyppiä lähimetsään saaristossa, laittaa Paul Frank Skull Candy-luurit päähän ja pylly em. jakkaralle ja kuunnella kun Veikko Sinisalo lukee Täällä Pohjantähden allaata. Ja ropistella marjoja koriin. Ei helvetti, se on kuulkaa niin hienoa, että tässä melkein taas itse liikuttuu omasta itsestään.

Mutta sitten vielä sananen pirttiviljelyn tuloksista. Pyydän saada juhlallisesti ilmoittaa, että poikani on perinyt saman kirouksen tahi autuuden, joka vaivaa sekä minua että äitiäni ja varmaan siitä taaksekin päin kaikkia esivirkanaisia aina siihen saakka, kun turkki peitti ihon ja lämpimin rakkaudentunnustus oli kirppujen nyppiminen turkista.  Eli elämän ensimmäinen PISAMA on noussut pintaan! Vielä se on kuin kevään ensimmäinen kukkanen, hento, hauras ja vaalittava. Ja vaikea ikuistaa kuvaan:

Mutta kun tuota ruokitaan auringolla, rakkaudella ja viheliäisillä geeneillä, uskon, että pirttiviljelyni tulos pääsee yhtä satoisaksi kuin äitinsä. Minulla on ollut aikaa vain 27 vuotta enemmän.

Tai tuota:

Pakkohan noin kauniiden puutarhojen, jotka täysin kontrolloidusti leviävät mukahuolettomasti kaduillekin, jalostaa ihmistä jotenkin. Tuo paikka tulvi rakkautta kasveja kohtaan ja jos jossakin oli kuivunut oksa, se ei hypännyt mitenkään silmille.

No päätin sitten avarakatseisena äitinä demottaa sille mukanani kulkevalle lapsiasialapselle, että voidaan sitä elää eri tavallakin. Suuntasimme kohti vapaakaupunki Christianiaa, jossa kuulemma on kauniita puutarhoja. Ja paikalliset asukkaat myöskin rakastavat kasveja, öhö öhö. Vaan voi tuhannen kerran, jo onkin ihan helvetin vapaa kaupunki. Joku toinen kanssaturisti erehtyi ennen minua kaivamaan kameran esiin, jolloin hän sai verbaalisesti kimppuunsa sänkitukkaisen huru-ukon, joka paskarantuiset verkkarit pussilla karjui, että Christianiassa on valokuvaus kielletty. Ja jep, kun katseli seiniä, joka hemmetin seinään oli maalattu valokuvauskielto.

Tyyppi ei vaikuttanut niin yhteistyökykyiseltä lautaspupilleineen, kavereineen ja koirineen, että olisin alkanut käydä hänen kanssaan keskuastelu. En usko, että hän olisi tajunnut, etten kuvaa näkemästäni täysin avointa huumekauppaa, paskaista ympäristöä, piikkejä, kännisiä tanskalaisia ja pöllyisiä grönlantilaisia vaan olisin kuvannut kauniita puutarhoja. Joten, Christianiasta ei siis valokuvia. Plus että lapseni on huomattavasti konservatiivisempi, mitä ympäristöön tulee. Hän halusi pois, koska ympäristö oli niin rähjäinen. Äitin pikku esteetikko-konservatiivi-porvari-moralisti-mussukka.

Minun puolestani vapaakaupungin asukkaat voivat perustaa ituhippisiirtolansa johonkin vähän halvemmalle maalle kuin Köpiksen keskustaan. Christianian voisi ajaa litteäksi puskutraktoreilla, maaperän puhdistaa ja rakentaa asuntoja. Tämä täysin subjektiivinen kukkahattutätimielipiteeni. Perkele.

Olen kuvankäsitteljiänä yhtä taitava kuin puutarhurina, M.O.T. Seuraavassa taas listaa kasveista, jotka olen tappanut joko tumpuloimalla tai olemuksellani. Sama asia.

Marketat. Jo toisena vuonna peräkkäin ne tekevät ns. henkilökohtaisen ratkaisun luonani. Ne viimeisetkin kukkaset kuolevat heti, kun junttaan ne multaan ja sitten ollaankin jo kuivakukkavaiheessa. Tai oltaisiin, jos viitsittäisiin edes kukkia. Haloo kukat, jos minä haluaisin katsella kuivankäppyröitä vihreitä lehtiä, katselisin rosmariinia. Vähän nyt yritystä, jooko?

Tämä on se, miltä sen pitäisi näyttää:

Tämä on se, miltä se näyttää minun lumotussa puutarhassani:

Helvetin popkornirucola. Yök.

Ja sitten puksipuut. Ne kyllä talvehtivat (talvehtiminen = selvisivät hengissä talvesta, kun en jaksanut tehdä niille syksyllä mitään), mutta koska ne kärsivät posttraumaattisesta stressireaktiosta, ne ovat nyt sitten kuolemassa. Ikivihreä-my-arse!

Viimeksi kun minä tarkistin, tuo väri on keltainen. No, mitä niitä onkaan ihmisen elämässä pysyviä asioita? Verotus, läski ja kuolema. Kuolkaa sitten pois, minä menen kauppaan ja ostan uusia. Ja uusia. Ja uusia. Ja uusia...

Epäkohteliaita havupuita.

Puhumattakaan siitä, että Helsingin vesijohtoveteen on selkeästi laitettu Viagraa (joo joo, lallallaa, horsmapersettä lapsettaa):

Sitten tämä jokavuotinen kuusenkerkkäaivokehäni.

Eli,vaihe 1 näen kuusenkerkkiä:

Vaihe 2: Hei, äitihän vedätti mua joskus, että noita voi syödä (tai siis voi niitä, mutta ei jos asuu kalustetuissa huoneissa).

Vaihe 3: Noista saa kuulemma hyvää siirappia. Pitäisköhän testata? Olisko hienoa, ihan ite tehtyä siirappia! Ooo!

Vaihe 4: Pitää kysyä maanomistajan lupa. No en varmana kysy. Kyllähän kuusta Suomessa riittää. Sitä paitsi nämä on kaupungin maita ja minä maksan kunnallisveroa.

Vaihe 5: Mitä helvettiä minä teen kuusenkerkkäsiirapilla, oikeasti? Lahjoitan sukulaisille? Minä rakastan sukulaisiani, en minä halua niitä kiusata. Annan kavereilleni? Sama juttu. Syön itse jäätelön päällä? Joo joo ja lehmät lentää.

Vaihe 6: Muistan aktiivimartta-aikana käymäni keskustelun. Minä: "Pitäiskö tehdä kuusenkerkkäsiirappia?" Kanssamartta: "Miks helvetissä" Minä: "Vai mentäiskö sittenkin baariin?" Kanssamartta:" No sitä minäkin."

Vaihe 7: Totean, että raja se on minunkin supernaiseudellani ja että se raja menee about tässä. Minun poikani ei saa "äitien tekemää siirappia" vaan "äitin feministikaverin Jenkeistä lentokoneella kerran vuodessa roudaamaa Trader's Joe luomuvaahterasiirappia" ja sitten kun se loppuu, ihan tavallista Pirkka-versiota.

Ja sama taas toukokuussa 2012.

Katsokaa tuota muotokieltä. Katsokaa tuota säännöllisyyttä ja tuota tapaa, jolla Villi Luonto suitsitaan. Katsokaa noita tanskalaisia, käsin hiottuja design-kiviä, joilla teen luonnolle selväksi sen rajat (paskat, oikeasti ne on hätäpäissä improvisiotuja halpoja kiuaskiviä, kun ei ollut rahaa ostaa hienoja pihakiviä).

Jotta minä ja puolisoni emme vaikuttaisi jäykkäniskoilta, olemme myös tuoneet oman leikkisän puolemme esiin pihallamme. Anoppi lahjoitti vinosti hymyillen miniälle sååtanan painavan mopsipatsaan. Koska en voi saada omaa koiraa, tämä kivetty hirvittävä...n ihana mopsinduudelipuudeli pitää nyt sitten vahtia pihallamme mikämikäangervon vieressä. Aika sympaattinen, jos niin päättää asennoitua.

Sitä paitsi jos The Rosvo tulee ja haluaa ryöstää talomme puhtaaksi sikakalliista designista, hän havaitsee jo heti tuosta sympaattisesta kivettyneestä ruttuturvasta, että näihin osakkeihin ei kannata ruutia tuhlata.

Ja totta kai meillä pihalla kukkii muutkin kuin edellisessä päivityksessä mainittu voikukka. Tai jos teknisesti oma piha ei kuki, aina voi luottaa siihen, että paremmin tämän homman handlaavat naapurit jakavat ilosanomaa aidan toisellekin puolelle. Joku sanoisi rajaloukkaus, mutta minä sanoisin, että JUMANTSUKKA, MUN PIHALLA KUKKII MUUTAKIN KUIN EMÄNNÄN NAAMA!

Ja kun tämä kaikki täydellisyys on ympärillä, ei voi muuta kuin grillata. Paatuneena lihansyöjänä tämä on minulle unelmien proteiiniorgiaa. Feministi minussa tietysti itkee, kun meillä on tämä grillaustouhu jakaantunut hyvin sukupuolittuneesti. Mutta sen jälkeen, kun näin "Kaasua Komisaario Palmu"-rainan, en ole uskaltanut oikein käsitellä kaasuja (sellaisia kun on pullossa). Joten, anonyymit aviomiehet hoitavat kypsennyksen ja minä hyörin.

Tuli mieleen, että voiko mies hyöriä? Onko hyöriminen verbi, joka on varattu vain naisille? Minkälainen mies hyörii? Mene ja tiedä, yleensä minä pystyn tarjoilemaan ihmisille kitkerää mehua, joka on keitetty epäpätevyyteni kirpeistä marjoista. Mutta tänään saatoin tarjota pesueelleni ympäristön, jossa liha vielä tottelee kuria ja isänmaa tätä virkanaista. Liikutun omista sanoistani.