Tuli ostettua rivipirtti ja pirtin mukana maata. Koska ostotapahtuma suoritettiin keskellä pimeintä talvea, ostettu 56 neliömetriä "ulkoilmaa" oli harvinaisen arvoitus. Kun sitten mies, minä ja lapsi (tässä tehokkuusjärjestyksessä) kolasi sen kaksimetrisen nietoksen kaupungin puolelle, alkoi totuus selvitä.

• Meillä on aita.
• Aita on rikki.
• Meillä on laatoitus (assosiaatio oksentamiseen).
• Meillä on patio.
• Meillä on tuija.
• Meillä on omenapuu, jota luonnonvalinta karsi kovasti tänä lumiroskaisena talvena.
• Minulla on korvaamaton anoppi ja äiti kukka-asioissa.
• Meillä on mikämikäpensas, joka voi olla mitä tahansa. Ei aavistustakaan. Piikkejä siinä on, että sikäli ei kannata halailla. Odotan mielenkiinnolla. Ehkä siinä on superpähkinöitä, joita syötyäni voin pelastaa maailman.
• Sitten siinä on (yök) vuorenkilpeä (lajimäärityksen teki anoppi). Vuorenkilpi on habitukseltaan yhtä tuore kasvi kuin keskustalaisen siltarumpupoliitikon mielipide. Ei sovi meitsille. Ruma perkele, pois lääniltäni.

Että näillä mennään. Ei paha. Paitsi tuo kyljyksellä kammattu vuorenkilpi. Kukkasten Seat Ibiza.

Minulla on päämäärä. Haluan sellaisen puutarhan, että se saa ihmiset henkäisemään "on se hurja" nähdessään sen. Ideoista ei ole puutetta. Haluan sellaisen kukkapenkin, joka näyttää maaperspektiivistä kauniilta kukkapenkiltä ja parvekkeelle kiivetessä se muodostaisi vaikkapa jonkun hauskan kuvion. Kaatunut kirkkovene nyt tulee ekana mieleen. Tai joku kirosana. Ehhehe. Kehä(päätelmä)kukista muodostettu "perse". Ja tällä(kään) kertaa asialla ei ole alienit, vaan yksi alatyylinen virkanainen, jolla on perkeleesti asuntolainaa, älyttömästi ideoita ja hyvin, hyvin vähän kompetenssia, kärsivällisyyttä tai tietotaitoa niiden toteuttamiseen.