Jos näette nuupahtaneita kukkasia, kyse ei välttämättä ole siitä, että kyseisen torpan asukkaat olisivat syrjäytyneitä, vinoutuneita, luusereita tai onnettomia sivujuonteille hairahtuneita elämän valttikortit menettäneitä epähenkilöitä. Saattaa olla, että kukkaset ovat kohdanneet sen yhtälön, että niiden luontainen elinkaari yhdistyy taitamattomaan puutarhanpitäjään ja tilipäivän kaukaisuuteen. Tällöin tuloksena on...

...näin rupisia yksilöitä. Eikä narsisseillakaan mene kamalan kaksisesti.

Julkaisen nämä kuvat siksi, että tämä kertoo siitä raadollisesta todellisuudesta, jonka me pienviljelijät kohtaamme, kun virkatyö ja perhe ja siivous ja lukeminen ja nukkuminen ja muu sijaistoiminto varastaa aikaa siltä olennaiselta eli puutarhanhoidolta. Siinä missä naistenlehtiin kaivataan kuvia oikeista persevistä perusnaisista työhevosreisineen, vaadin puutarhablogeihin ja -lehtiin kuvia myös elämänsä ehtoopuolella olevista kukkasista. (Mikäli joku puutarhalehden toimittaja sattuisi lukemaan tämän ja miettisi, että mistä ihmeestä sellaista rupuskaista kuvamateriaalia voi löytää, minä voin kyllä vinkata yhden rivarin karsinan).

Mutta joka pilvellä on hopeareuna ja tilipäivien väli on kuitenkin vain kuukausi. Eli pihan botox-ruiske on lähempänä kuin arvaankaan. Tämä ihana asuinalueeni on tämmöistä pientalovaltaista kokoomusta äänestävää heteroseksuaalista lapsiperhealuetta. Siksi en usko, että sateenkaaren pää löytyy täältä (oliko kömpelö puujalkavitsi, mitä?). Mutta, konkreettisesti täällä paistaa aurinko risukasaan! Huomasin sen äsken!