Katsokaa, kuinka upeasti rodoni kukkivat!

No ei vaineskaan, anopin nuo ovat ja sijaitsevat Turun saaristossa. Minun rodoni jättivät kukkimisen tänsä vuonna väliin. Keskittyivät varren kasvattamiseen. Mutta koska ne ovatkin yliopiston rodoja, joskus on tehtävä sitä tylsää perustutkimusta, että pääsee sitten huippuyksilöt jalostumaan. Vielä minunkin rodoistani tulee SHOK-rodoja eli strategisen huippuosaamisen keskittymiä.

Mutta mustikat, nuo metsiemme urheat laksatiivit. Niitä vaikuttaisi olevan tulossa jonkin verran. Viime vuosi oli ka-tas-tro-faa-li-nen mustikkavuosi. Mutta nyt näyttää vähän paremmalta.

Jos ei tule halla-katovuodet-heinäsirkat-tsunami-maailmanloppu-iskiasta, veikkaan, että tänä kesänä pääsen purkittamaan superruokaa. Hyvä resepti on ottaa jakkara mallia lypsyjakkara tai saunajakkara, hyppiä lähimetsään saaristossa, laittaa Paul Frank Skull Candy-luurit päähän ja pylly em. jakkaralle ja kuunnella kun Veikko Sinisalo lukee Täällä Pohjantähden allaata. Ja ropistella marjoja koriin. Ei helvetti, se on kuulkaa niin hienoa, että tässä melkein taas itse liikuttuu omasta itsestään.

Mutta sitten vielä sananen pirttiviljelyn tuloksista. Pyydän saada juhlallisesti ilmoittaa, että poikani on perinyt saman kirouksen tahi autuuden, joka vaivaa sekä minua että äitiäni ja varmaan siitä taaksekin päin kaikkia esivirkanaisia aina siihen saakka, kun turkki peitti ihon ja lämpimin rakkaudentunnustus oli kirppujen nyppiminen turkista.  Eli elämän ensimmäinen PISAMA on noussut pintaan! Vielä se on kuin kevään ensimmäinen kukkanen, hento, hauras ja vaalittava. Ja vaikea ikuistaa kuvaan:

Mutta kun tuota ruokitaan auringolla, rakkaudella ja viheliäisillä geeneillä, uskon, että pirttiviljelyni tulos pääsee yhtä satoisaksi kuin äitinsä. Minulla on ollut aikaa vain 27 vuotta enemmän.