Muutama käsite ensin.

Midas. Se kuningas, joka hokkuspokkustettiin kirouksella, että kaikki mihin hän koski, muuttui kullaksi. Eka Midas oli, että jumantsuikka, nyt meitsi tahkoo rahaa, mutta sitten kun läheisetkin muuttuivat halauksesta kullaksi, homma alkoi arveluttaa. Tuli ns. eiku.

Anti-Midas. Sellainen, jonka kosketuksesta kaikki menee rikki, kuolee tahi muuttuupi paskaksi. Tunnetaan kommenteista "oho, se jäi käteen" ja "eipä taaskaan mennyt niin kuin Rämsöössä" (sisäpiirivitsi).

Loinen eli parasiitti on eliö, joka elää toisen eliön, isäntä-, emäntä- tahi neutrieliön, kudoksissa (sisäloiset), iholla, turkissa, nurkissa, mökkinaapurissa tai läheisyydessä (ulkoloiset) aiheuttaen isäntäeläimelle vahinkoa. Toisin kuin symbioosissa, loisiminen eli parasitoiminen ei yleensä hyödytä isäntää mitenkään. Loisimisessa on tavallista, ettei loinen ole isännälleen kohtalokas, vaikka joskus haittoja voikin ilmetä. Eli loisiminen saattaa hiertää, ärsyttää ja vituttaa, mutta eihän vitutukseen kuole.

Lisäksi tulee muistaa, että ei saa sotkea parasiittia ja Parasiittia, joista jälkimmäinen isolla kirjoitettu oli vauvani työnimi niin kauan kunnes ultrassa kruununkalleudet vilahtivat ja pojalle voitiin antaa oikea nimi. Minun puutarhassani on nimittäin yllättäviä ja toivottuja loisia.

Olen tullut siihen tulokseen, että olen puutarha-asioissa Anti-Midas. Antimidaattinen lähestymistapa voi olla joko passiivista tai aktiivista. Passiivinen on suositeltavampaa, minkä todistan.

Aktiivinen antimidaattinen lähestymistapa on sitä, jota olen tehnyt mm. marketoilleni eli olen koittanut oikeasti pitää niistä huolta. Tuloksena rutikuivia popkorneja, joita ei söisi edes nälkiintyneet hevoset.

Passiivinen antimidaattinen lähestymistapa on sen sijaan alkanut totisesti tuottaa tulosta. Minä olen koko kesän koettanut saada aikaiseksi, että heittäisin ne kuolleeksi näivettämäni puksipuun raadot roskiin. Vaan eipä ole perä raahautunut sinne kolkkaan jättimäisellä ainakin 50 neliömetrin pihallani. Ja katsos mokomaa! Sehän on ruvennut pukkaamaan kukkaa tai loista tai mitä ikinä!

 

Orvokkini tummasilmä,
kultasydän pieni. ("Jada jada, vaikka tiedät, että vahinkolapsikin voi olla toivottu")
Katsot aina lempeästi,
kun käy luokses tieni. ("Mene ohi, mene ohi, mene ohi, mene nyt jumalauta ohi")

Itse hoidin kukkamaani,
rikkaruohot kitkin. ("As if")
Vettä kannoin iltasella,
rantatietä pitkin. ("Laiska paska letkusta ruiskutti ja sitäkin harvakseltaan")

Noudan tästä äidilleni,
orvokin,tai kaksi. ("No ei meitä enempää olekaan, tsäkämaaleja nämäkin")
Annan kaunokukkaseni
äidin armahaksi. ("Ei raaski, kun sen puutarhassa kerrankin joku kukkii")

Mutta niin vaan meitsin kukkaruukkuun tuli orvokkeja. Ou jea!

Ja sitten toinen passiivisen antimidaattisen lähestymistavan helmi. Ajatuksen "paskat mä tuolta kitken, kun siellä on niin ahdasta" lihaksi tuleminen on toinen tsäkälapsi, VADELMAPUSKA! Siis oikeesti! Mistä toi tonne putkahti!

 

Ja mikä vielä ihmeellisempää (ja vastaus kysymykseen, että mistä ihmeestä kaltaseni tumpula voi tietää, että se on vadelmapensas):

Eli. Kun en ole jaksanut tehdä mitään, tuloksena on a) orvokkeja kukassa ja b) vadelmapensas. Tulostavoitteissani on saada pihalleni pieni, tarkkarajainen, mutta tuottava hillasuo, mansikoita, ikikukkivia kukkia ja pensasmustikka. Menen sohvalle olemaan tekemättä asialle mitään ja jo tulee nimittäinkin tulosta!