Ihmisen kelpaa, kun on kaunista. Taustalla kuuluu, kun lenkkeilevä ja maratoniin tähtäävä kansanosa kirmaa pitkin Paloheinän hiekkateitä sora merkkitossuista lennellen. Labradorinnoutaja kohtaa labradorinnoutajan ja vaihtaa ystävällisen hökälehtimisen. Minä olen omassa karsinassa ja nautin siitä, että olen tällä hetkellä voitolla taistelussa sivistys vs. villi luonto. Minä olen kaskennut, kyntänyt kivisen pellon, tappanut kyyt, kärsinyt katovuodet, laittanut puolet petäjäistä ja vielä uhrannut Saturnukselle ottaakseni Villin Pohjolan valtikkani alle. Ja kyllä aherrus on palkittu. Voiko tästä kivetys enää kauniimmaksi muuttua?

Katsokaa tuota muotokieltä. Katsokaa tuota säännöllisyyttä ja tuota tapaa, jolla Villi Luonto suitsitaan. Katsokaa noita tanskalaisia, käsin hiottuja design-kiviä, joilla teen luonnolle selväksi sen rajat (paskat, oikeasti ne on hätäpäissä improvisiotuja halpoja kiuaskiviä, kun ei ollut rahaa ostaa hienoja pihakiviä).

Jotta minä ja puolisoni emme vaikuttaisi jäykkäniskoilta, olemme myös tuoneet oman leikkisän puolemme esiin pihallamme. Anoppi lahjoitti vinosti hymyillen miniälle sååtanan painavan mopsipatsaan. Koska en voi saada omaa koiraa, tämä kivetty hirvittävä...n ihana mopsinduudelipuudeli pitää nyt sitten vahtia pihallamme mikämikäangervon vieressä. Aika sympaattinen, jos niin päättää asennoitua.

Sitä paitsi jos The Rosvo tulee ja haluaa ryöstää talomme puhtaaksi sikakalliista designista, hän havaitsee jo heti tuosta sympaattisesta kivettyneestä ruttuturvasta, että näihin osakkeihin ei kannata ruutia tuhlata.

 

Ja totta kai meillä pihalla kukkii muutkin kuin edellisessä päivityksessä mainittu voikukka. Tai jos teknisesti oma piha ei kuki, aina voi luottaa siihen, että paremmin tämän homman handlaavat naapurit jakavat ilosanomaa aidan toisellekin puolelle. Joku sanoisi rajaloukkaus, mutta minä sanoisin, että JUMANTSUKKA, MUN PIHALLA KUKKII MUUTAKIN KUIN EMÄNNÄN NAAMA!

Ja kun tämä kaikki täydellisyys on ympärillä, ei voi muuta kuin grillata. Paatuneena lihansyöjänä tämä on minulle unelmien proteiiniorgiaa. Feministi minussa tietysti itkee, kun meillä on tämä grillaustouhu jakaantunut hyvin sukupuolittuneesti. Mutta sen jälkeen, kun näin "Kaasua Komisaario Palmu"-rainan, en ole uskaltanut oikein käsitellä kaasuja (sellaisia kun on pullossa). Joten, anonyymit aviomiehet hoitavat kypsennyksen ja minä hyörin.

Tuli mieleen, että voiko mies hyöriä? Onko hyöriminen verbi, joka on varattu vain naisille? Minkälainen mies hyörii? Mene ja tiedä, yleensä minä pystyn tarjoilemaan ihmisille kitkerää mehua, joka on keitetty epäpätevyyteni kirpeistä marjoista. Mutta tänään saatoin tarjota pesueelleni ympäristön, jossa liha vielä tottelee kuria ja isänmaa tätä virkanaista. Liikutun omista sanoistani.